Nonnakomissio laittaa sarjaneulottajalle kapulan rattaaseen – Tiina Välimäki kirjoitti Heinola-dekkarin

ITÄ-HÄME 11.9.2026 Katja Tamminen

Tänään 7:02

Koulusihteerin työstä eläkkeelle jäänyt Tiina Välimäki on julkaissut kolme kirjaa. Kirjoittamisen lisäksi on laulanut erilaisissa jazz-kokoonpanoissa aina vuodesta 1992 alkaen. 

Tiina Välimäki muutti puolisoineen neljä vuotta sitten Helsingistä Heinolaan. Uusi kotikaupunki inspiroi häntä kirjoittamaan kirjan.

Heinolan Rantapuistoon on viritetty raaka ansa. Maksamakkarapalaan naamioitu neula ehtii käväistä pienen Heppu-koiran suussa, mutta onneksi pahin ei kuitenkaan pääse tapahtumaan.

Hepun emäntä Bella kertoo tapahtuneesta samassa taloyhtiössä asuvalle Maijalle, joka muistaa edellisenä päivänä huomanneensa parvekkeella ollessaan puistossa liikkuvan oudon tyypin. Naapuruston naisista koostuva ”Nonnakomissio” ottaa tapauksen työn alle, ja aloittaa tiiviin salapoliisityön.

Ikään kuin koiria piinavassa sarjaneulottajassa ei olisi tarpeeksi, alkaa naapurustossa tapahtua kaikenlaista muutakin, ja ihmissuhdeverkot alkavat kuhista jännitteitä samalla, kun erityisesti nuorten asiat eskaloituvat ikävällä tavalla ja etenevät ennalta aavistamattomiin suuntiin.

Heinolaan sijoittuvan dekkarin Torikatu 1 kirjoittanut Tiina Välimäki kaataa lasiinsa kuplavettä, ja nyökkää.

– Kyllä, monet kirjan hahmoista ovat oikeasti olemassa, kuten nyt vaikka Matti ja Maija ja heidän kissansa Dina ja Luna, Välimäki naurahtaa ja lisää, että kaikilta kirjassa esiintyviltä on kysytty käsikirjoitusta varten lupa.

Ihan suoraan ei kukaan kuitenkaan ole kirjasta tunnistettavissa. Hahmoja ja perhesuhteita on muokattu, ja niihin on lisätty myös paljon fiktiota. Totisinta totta on kuitenkin se, että kirjan inspiraationa on toiminut Heinola ja monet ajan ilmiöt, joista osa surettaa Välimäkeä syvästi. Erityisen paljon entistä koulusihteeriä huolestuttavat nuorten asiat.

Välimäki muutti Helsingistä Heinolaan yhdessä puolisonsa Esko Välimäen kanssa neljä vuotta sitten. Matka pääkaupungista pikkukaupunkiin kulki Imjärvellä sijaitsevan suvun kesämökin kautta.

– Heinola on kuulunut elämääni aina, ihan lapsuudesta saakka, sillä perheellämme on ollut kesäpaikka Imjärvellä.

Korona-aika oli työelämässä tuolloin vielä olleelle taiteilijasielulle raskasta. Ahdistava tunnelma vaati elämisen ja arjen järjestelyihin muutosta.

– Lopulta mieheni sanoi, että meidän on parasta lähteä kokonaan Helsingistä pois, ja asettua mökille.

Maalaisluonto maadoitti mieltä ja Välimäet viihtyivät Imjärvellä paremmin kuin hyvin. Palaaminen Helsinkiin alkoi tuntua koko ajan etäisemmältä ajatukselta. Mökillä viihtyivät myös Välimäen uusperheen aikuiset lapset.

– Oli henkisesti helpompaa olla yhdessä paikassa perheen kanssa kuin kaupungissa, kukin eristyksissä omissa poteroissaan.

Kun paluu Helsinkiin tuli ajankohtaiseksi, päättivät Välimäet yksissä tuumin alkaa etsimään uutta kotia Heinolasta. Paikkakin oli valikoitunut: Rantapuiston helmassa sen täytyisi olla.

Uudessa kotitalossa merkittävään rooliin nousi heti yhteisöllisyys, jollaista Helsingissä ei saanut kokea.

– Heti kun muutimme, kaikki juttelivat jo porraskäytävässä ja toivottivat tervetulleeksi taloon.

Sen jälkeen puhelinlanka naapuriin on ollut lyhyt ja yhteisiä hetkiä on vietetty niin ruokailun, saunomisen kuin myös yhdessä hengailun merkeissä.

Naapuruston ja kaupungin tapahtumien tarkkailu alkoivat inspiroida Välimäkeä, ja tarina ryhtyi kirjoittamaan itseään. Noin vuoden mittainen kirjoitusprosessi sai viikko takaperin huipennuksensa, ja Välimäkien kodissa juhlittiin yhdessä kustantajan kanssa lämminhenkisiä julkkareita, joissa kirjailija vastasi myös laulusta, jazzlaulaja kun on.

Palataan kuitenkin vielä uunituoreen kirjan salaperäisyyden ja tiivistunnelmaisten tilanteiden labyrinttiin.

Jos jokin asia oli kirjaa suunnitellessa selvä, niin se oli tyylilaji: dekkari – eikä muita vaihtoehtoja.

– Vaikka kustantaja olikin sitä mieltä, että kirjani edustaa ihan omanlaistaan genreä, Välimäki naurahtaa.

Hän kertoo dekkareita kuluvan vuosittain vino pino.

– Olemme mieheni kanssa molemmat dekkareiden suurkuluttajia ja niitä tulee luettua paljon.

Lempidekkareikseen hän mainitsee muun muassa Kale Puontin, Christian Rönnbacka ja Marko Kilven. Esikuvallinen kirjailija Välimäelle on myös hänen hyvä ystävänsä Outi Pakkanen.

Dekkarin vahvan ja tarkkaan harkitun dramaturgian keinot olivat omiaan käsittelemään sellaisia kipeitä aiheita kuin koulukiusaaminen ja sen seuraamukset nuoren elämässä.

Kirjoittaminen oli Välimäelle myös henkilökohtainen prosessi. Hän haluaakin vinkata yläkoulun ja lukion opettajille, että jos kirjailijaa tarvitaan puhumaan koulukiusaamisesta, porhaltaa hän mieluusti paikalle.

Hän pohtii, että halu parantaa nuorten asioita ja maailmaa kirjoittamisen kautta voi jostain kuulostaa liian ylevältä, mutta hänelle se oli se tärkeä teko, joka oli juuri nyt tehtävissä.

–Jos yksikin nuori pelastuu tai hänelle tulee kirjani ansiosta parempi olo, sen kirjoittaminen kannatti.

Tarkkanäköinen kirjailija on löytänyt kirjaansa varsin helponoloisesti samaistuttavia henkilöhahmoja ja pikkukaupungin omintakeista synergiaa. Välimäki myöntääkin olevansa tarkkailija. Heinolasta kirjoittaminen oli sitä paitsi hänelle kunnia-asia.

– Olen todella kiitollinen Heinolalle kaikesta mitä se on minulle antanut. Kirjani on vastalahja. Heinola ansaitsi oman dekkarinsa.

Torikatu 1 on saamassa jo myös jatko-osan. Kannattaa siis varoa Rantapuistossa kulkiessaan. Koskaan ei voi tietää, mikä hahmo kiinnittää kirjailijan huomion, ja päätyy hänen seuraavaan kirjaansa.

Kuka?

Tiina Välimäki

Syntynyt: 1961

Perhe: Mies ja kissat Dina ja Luna. Viisi aikuista lasta.

Kotipaikka: Heinolan, kotoisin Helsingistä.

Työ ja ammatti: Taiteilija, jazzlaulaja ja kirjailija. Eläkkeellä koulusihteerin työstä.

Opiskelut: Markkinointialan koulutus

Harrastukset: Lukeminen (dekkarit), ristikot ja koirakohtaamiset. Intohimona myös rap-musiikki.

Aiemmat julkaisut: DonnaMaDonna – murha muotitalossa. (Kesuura, 2005), Lady Day – murha jazzlaulukilpailussa, jännitysromaani (2008). Kirjat julkaistu nimellä Tiina Kallionpää.

Motto: "Mikä ei tapa, niin se ahistaa"